Arkisto kategorialle 'eläinlääkärissä'

Sairastelua

Meillä ollaan sairasteltu. Ensin Enna sai jälleen messarintuliaisina yskän, joka jatkui tosi pitkään välillä palaten, lievänä tosin! Eläinlääkäristä selvisikin, että nartuilla juoksut ja niiden jälkeinen valeraskausaika laskevat vastustuskykyä voimakkaasti. Siksi Enna sai jälleen näyttelyistä yskän, vaikkei ständillä istunut Jadekaveri sitä saanutkaan. Enna on myös nähnyt Lunaa, Dinaa, kaverien koiria jne., mutta kukaan näistä ei ole saanut minkäänlaista tartuntaa! Enna on ilmeisesti saanut vain jonkin pienen pienen tavallisen flunssan alhaisen vastustuskykynsä vuoksi. Nyt ollaan onneksi viimein jo parantumassa ja ollaan päästy juoksentelemaankin. Toivottavasti tauti olisi nyt kukistettu!

Luna sen sijaan sairasteli pissatulehduksen ja lääkekuurin ansiosta jouduimme jättämään agilitykisat välistä seuraavan kuukauden ajan. Harmi, meillä kun oli jo parit kisat katsottuna ja yhdet jouduimmekin jo perumaan. No, Lunan pitäisi olla jälleen kunnossa ja pian taas kisakentillä! :)

Riekkumista jäällä viikonloppuna:




Itsetehdyt trikoolelut kestävät hyvin ja ovat niin halpoja ja helppoja tehdäkin! :)

Kuulumisia


Pitkästä aikaa meidänkin kuulumisia!

Enna on taas hieman sairastellut tassujensa kanssa ja jouduttiin hakemaan sille lääkäristä voiteet ja tassunpesuaineet, sillä kaikki tassunpohjat olivat kirkuvan punaiset ja tulehtuneet. Ihmettelin eräissä nometreeneissä, kun pieni punainen ei juossutkaan niin kovaa kuin yleensä ja oli välillä hieman haluttoman oloinen edes lähtemään. Lopetettiin treenit, kun Enna ei tuntunut ollenkaan omalta itseltään. Illalla kotona huomasin, että sen tassut olivat tulehtuneet. Seuraavana iltana sen toinen takatassuista oli jopa turvoksissa! Sen vatsassakin oli punaista ihottumaa.

Enna oli jonkin aikaa syönyt raakaruokaa, lähinnä helposti sulavaa broileria ja kalkkunaa. Ilmeisesti nämä aiheuttivat Ennan tassujen tulehtumisen, joten vaihdettiin hypoallergeeniseen Acanan Lamb & Apple –ruokaan. Nyt tassut ovat oikein hyvässä kunnossa ja mahassakaan ei näy punoitusta.

Lunan kanssa ollaan treenailtu agilitya ja käyty kisailemassakin parisen viikkoa takaperin Hyvinkäällä. Molemmilta radoilta HYL. Huomenna olisi tarkoitus lähteä Purinalle kisailemaan! Luna on tosin ollut taas viikon ajan porukoiden luona, lellittävänä ja sohvalla nukkumassa… Saa nähdä muistaako Laulava Lintukoira huomenna kuunnella ohjeita radalla!


Ennan kanssa ollaan taas pienen jälkeen päästy ryhmään treenaamaan agia. Ennan vauhti on kasvanut entisestään (jos mahdollista!) ja se osaa irrota paljon paljon paremmin!! Hieno Epa, siitä tulee vielä tykki. Ohjauskuviot sujuvat oikein hyvin ja se osaa jo itse lukea hyvin seuraavaa estettä. Tauko on tehnyt ihmeitä! Se myös irtoaa tosi nätisti esteille, joten ihan vieressä ei tarvitse olla näyttämässä. Kontaktit vaativat vielä hieman työtä, samoin kepit. Enna tosin on hyvin tajunnut jo keppien idean ja ilman verkkojakin se osaa melko hyvin pujotella, joudun tosin hieman näyttämään sille kädellä välillä. Verkkojen kanssa kuitenkin vielä treenataan, haluan sille erittäin itsenäiset ja nopeat kepit ja ehdottomasti erittäin erittäin varmat sisäänmenot! Lunan kanssa on niin taisteltu ja treenattu tuota ekaa väliä, joten haluan, että eka väli löytyy Ennan kanssa mistä kulmasta ja etäisyydeltä vaan. Toivottavasti pieni punainen pääsee ensi vuonna kisakentille!


Enna pakittaa, sen lemppariliike!

Madde ja Jade, sekä Ava ja Ninni ovat myös käyneet meillä kylässä ja ollaan lenkkeilty yhdessä.


Siskokset kuin ilvekset? Ei ehkä ihan.


Pulla ja Pilli.

Mihin se pieni valkoinen karvapallo onkaan kadonnut! Tilalla on suurempi ja painavampi otus, kuin Luna ja Enna. Ja ikäähän on vajaa 6kk! Siitä tulee niin jätti.

 

Pientä Dinaakin ollaan nähty ja on se vaan aika hauska otus. :) Agilityt on aloitettu, joten ehkäpä Dinakin joskus tullaan kisoissa asti näkemään, kuka tietää! Ainakin jos se on isosiskosta kiinni. ;) Kivasti on treenit kuulemma sujuneet.

Pieni ärrieri.

Agirotu ja Pomppivat Possut

Viime viikonloppu vietettiin Ylöjärvellä, Teivon raviradalla Agirodun merkeissä. Majoituimme kisapaikalle suuren suurella huvilateltallamme perjantaista sunnuntaihin. Yösijamme kokoaminen tuotti hieman vaikeuksia, sillä ohje oli unohtunut matkasta ja osia teltassa oli ihan miljoona… Saatiin kuin saatiinkin teltta kuitenkin onnellisesti pystyyn! Purkaminen onneksi sujuikin sitten hieman nopeammin.

Helle oli ihan hirmuinen koko viikonlopun ja viilennysloimet olivatkin ahkerassa käytössä. Tuntui tosin että koirat ja loimet kuivuivat sitä mukaa, kun ne oli saanut kasteltua. Huh!

Kisattiin Lunan kanssa viikonloppuna yhteensä 5 radan verran, joista 3 oli virallisia. Parhaiten sujui perjantain iltakisa, josta tuloksena 5. Luna possuili jälleen puomin alastulokontaktin kanssa! Se on keksinyt nämä kontaktien yliloikkimiset vasta hetki sitten, ennen niiden kanssa ei ollut ongelmia…

Muut viikonlopun radat eivät sujuneet yhtä hyvin, Luna pomppi puomin ja keinun kontaktia, tiputti parit rimat, ei meinannut kiivetä puomia (alempana lisää juttua Lunan omituisesta puomi-kammosta) jne. Lauantaina päästiin kuitenkin epäviralliselle, avoimelle SM-finaaliradalle, jossa possu keksi hauskuuttaa yleisöä (itse en niin osannut tässä vaiheessa vielä nauraa..) kakkimalla kolmanneksi viimeisen esteen eteen, voi nolous! Rata oli siihen saakka sujunut ihan mukavasti, Luna oli ottanut jopa nätisti puomin alastulokontaktin! Ennen kakkimisoperaatio meillä oli alla yksi kielto ja yksi okserin tippunut rima aika vaikealla radalla.

Sunnuntaiksi olin saanut kerättyä labradorijoukkueen ja niinpä joukkue “Pomppivat Possut” pääsi kisaamaan! Menestystä ei tullut, mutta hauskaa oli! Kiitos kaikille osallistumisesta, ensi vuonna uusiksi! :) Luna oli joukkuekilpailun radalla aivan omissa maailmoissaan ja ratamme oli hieman haahuilua. Ei tosin sinänsä ihme, kolmen päivän kisa- ja helleputki vei aika tehokkaasti myös ohjaajan mehut. Luna olikin viikonlopun jälkeen aivan poikki.

Kisapaikalle saapui turisteeraamaan Ninni-basenjin uusi pikkusisko, valkkari Ava, 8vko. Melkoisen suloinen tapaus!

Kävimme parisen viikkoa sitten kisaamassa myös Espoossa, josta tuloksena hylky. Luna jostain syystä rupesi lämmittelypuomilla hyppäämään ylösnousussa aina tietyssä kohtaa pois! Se pomppi monta kertaa alas, ennen kuin sain vietyä sen koko puomin loppuun saakka. Sama jatkuikin sitten kisaradalla ja muuten niin hieno ratamme kaatui puomiin: Luna ei kolmannen yrittämänkään jälkeen suostunut sitä kokonaan suorittamaan. Varsin kummallista, sillä Luna ei ole koskaan arkaillut puomin saati keinun kanssa! Agirodussa ainoastaan yhdellä radalla Luna hyppäsi jälleen puomilta alas ylösnousulla, kiipesi sen tosin toisesta kehoituksesta kokonaan ylös. Kerrassaan omituista!

Enna kärsi reilu kuukausi sitten korva- ja pissatulehduksesta, mutta saatiin ne onneksi hoidettua lääkäristä saaduilla lääkkeillä nopeasti pois. Luna taas oli eräs kaunis päivä päättänyt avata lattialle jääneen roskapussin ja syödä sen sisällön. Mahaan joutui mm. hyvin hyvin vanha jauhelihapakkaus, kokonainen baanaani sekä toisesta laukusta löydetty metallinen bepanthen-tuubi. Ainoastaan korkki ja muutama metallinpalanen löytyi… Luna kuitenkin selvisi vain pienellä ripulilla. Mahtoiko Lunalla olla mahahaava tai muuta, mitä piti hoitaa bepanthenilla sisäisesti? Ilmeisesti, kun koko tuubillinen kelpasi!

Kavereita ja eläinlääkärireissua

Tiistaina saatiin paljon kivaa lenkkiseuraa: samojedi-landseer-bordercollie-Sera ja Reija sekä Emma ja Ninni-basenji Tampereelta!

Keskiviikko aamuna soitin eläinlääkärille Ennan erittäin punaisen korvan vuoksi! Se oli pari päivää ollut tosi punainen ja kipeän oloinen. Ennan silmät myöskin rähmivät aika paljon. Samalla varattiin aika myös Lunan ja Ninnin rokotuksiin.

Ennan yleiskunto oli erittäin hyvä ja lääkäri kehui hyvää lihaskuntoa ja iloista luonnetta. Kuulemma mukava saada välillä iloisia koira-asiakkaita! (Luna olisi halunnut myöskin erittäin kovasti lääkärin tutkittavaksi ja yritti tunkea Ennan ja lääkärin väliin…) Ennalla todettiin molemmissa korvissa korvatulehdus: toisessa korvassa tosin paljon runsaampi hiivan ja bakteerien aiheuttama ja siellä lievemmässä korvassa sitten lievempi hiivan aiheuttama korvatulehdus. Lääkkeeksi anitibiootti-kortisonikorvatippakuuri 2-3vkon ajaksi.

Molemmissa silmissä todettiin nk. rakkulainen eli follikulaarinen konjuktiviitti. Se on kuulemma tyypillinen nuorten koirien ongelma, joka paranee iän mötä. Ennan silmiin laitettiin hassun värisiä aineita, joista toisella puudutettiin silmät tutkinnan ajaksi. Ennan silmät olivatkin sitten oranssin vihreät ja nenästä ja suusta valui myöskin vihreää nestettä. Melko jännän näköistä! Sen jälkeen eläinlääkäri käänsi ilmeisesti vilkkuluomea, jotta näki rakkulaisen pinnan. Hoidoksi saatiin antibiootti-kortisonitippakuuri.

Parin viikon päästä käydään kontrollikäynnillä ja annetaan Ennalle samalla reissulla rokotukset.



Blogia ylläpitää Lunan ja Ennan omistaja, reilu parikymppinen graafikko pk-seudulta.

Vanha blogimme löytyy osoitteesta:
www.labradori.vuodatus.net

Kuvagalleria:
www.labradorit1g.fi

Ota yhteyttä:
tiina.jurvakainen ( at ) gmail.com

 

toukokuu 2012
Ma Ti Ke To Pe La Su
« Jou    
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031  

Tapahtumakalenteri

16.-17.4 Labradorikerhon tokoleiri, Inkoo (Enna)

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.