Oltiin viikonloppu jälleen metsällä aamuisin klo 5.30 alkaen ja Enna sai eilen elämänsä ensimmäisen teeren! Se teki hyvän 150m linjan, mutta jäi hetkeksi ihmettelemään uutta kuollutta tuttavuutta. Kävin tsekkaamassa teeren Ennan kanssa, jonka jälkeen ei ollut mitään ongelmaa linnun kanssa. Haki ja piti hienosti. Nyt enää odotellaan, että saadaan tehtyä teerestä herkullinen ateria! N. kuukauden päästä lähdetään pidemmälle metsästysreissulle itään, joten hyvä, että ollaan nyt sitten iskussa tulevia kanalintujahteja varten! :)
Enna oli superhienosti passissa ja lähinnä vaan nukkui. Tietysti piti päästä siihen ihan mun kylkeen nukkumaan. Epa itsesiassa näytti meille tuon teeren, sillä me ihmiset vähän nuokuttiin passissa (4.30 herätykset viikonloppuna ottaa vähän koville. ;)) eikä huomattu teeren saapumista kuville. Enna kovasti maatessaan tähysti kuvien suuntaan ja tarkempi tiirailu osoittikin teeren ruokailevan 150m päässä kuvilla! Vaikka se ottaakin tosi rennosti passissa, osaa se näköjään olla riittävän paljon hereilläkin! ;)
Tänä aamuna passissa oli jopa vähän kylmä! Ainakin mulla ja Ennakin tärisi hieman. Auton mittari näytti aamulla lukemaa +6, hui! Hankiltalistalla voisi olla Ennalle seuraavaksi neopreeniliivi lämmittämään ja suojaamaan mm. kaljua mahaa kaislikoissa jne. Varsinkin, jos kuukauden päästä pitää aamuisin maata passissa.































