Arkisto kategorialle 'nome'

Paska reissu, mut tulipahan tehtyä!

Lainatakseni erästä Fannyn blogiotsikkoa!

Enna ja fasaani treeneissä. Itseluottamus on kasvanut valtavasti viime vuodesta ja mm. ekojen taippareiden fasaaniepäröinnistä ei enää jälkeäkään!

Käväistiin lauantaina korkkaamassa nome-b kokeet Haminassa laihoin tuloksin. ALO0. Viimeisen kuukauden ajan ollaan Ennan kanssa treenattu lähes päivittäin ja otettu vähän takaisin meidän treenaamattomuutta. On treenattu yksin ja yhdessä, dameilla ja riistoilla, maalla ja vedessä. Erityisesti linjoihin ollaan saatu rutkasti lisää varmuutta ja pituutta! Linjat vedessäkin onnistuvat kivasti!

Kokeeseen lähdin avoimin mielin, katsomaan miten me mahdettaisiin pärjätä. Täytyy myöntää, että jännitys oli aika kova ennen koetta, mutta se jotenkin hävisi lähes kokonaan odotellessamme vuoroa. Paineita oli hieman laskenut päivän tulokset siihen asti: monen monta ALO0 ja yksi ALO3. Me startattiin siis numerolla 10. Ensin tuli ykkösmarkkeeraus pellolle, ojan taakse. Sen PITI olla helppo… Ampuja seisoi heittäjää edempänä, pellon tällä puolella ja ampui samalla, kun markkeerausvaris heitettiin ojan toiselta puolelta. Enna pysyi hyvin paikoillaan, vaikkakin näytti juuri siltä että sinkoaa samantien, kun annan sille luvan. Ei lähtenyt tuomarin luvanannosta, hyvähyvä! Luvan saatuaan sinkosi matkaan, mutta harmittavasti oli markkeerannut aivan liian eteen, ampujan läheisyyteen heittäjän sijasta. :( En saanut sitä toisellakaan lähetyksellä pidemmälle ojan toiselle puolelle. Ihme juttu! Ollaan kuitenkin markkeerauksia treenattu myös ojan yli ja kakkosetkin ovat onnistuneet hienosti…

Markkeerauksesta siirryttiin hakuruutuun. Enna seurasi hyvin vierellä. Hakualue oli melkoista ryteikköä: puskaa ja kaislikkoa, osittain maata ja osittain vettä. Jo alussa piti ylittää oja ja parikin. Enna lähti nopeasti alueelle ja vähintäänkin yhtä nopeasti se palasi kyyhky suussaan takaisin! Palautus suoraan nätisti käteen, kuten yleensä. :) Saipas Enna noutaa ekan kyyhkynsäkin, kun kepo ei ole sellaista meille ampunut. ;) Toinen lintu tuli melkein yhtä nopeasti käteen. Sain sen tämän jälkeen lähtemään joka kerta alueelle ja äänestä päätellen se rämpi siellä kunnolla ja ylitti välillä ojia jne. Kerran pysähtyi katsomaan ja kysymään apua, kun seisoin paremmalla paikalla ja näin hieman sen touhuja yhdestä reunasta. Lähti kehoituksesta hyvin etsimään. Ei kuitenkaan saanut enää lintuja ylös. Yhden riistan saadakseen olisi mm. pitänyt siitä “maa-alueelta” uida pienen vesikaistaleen yli toiselle maa-alueelle. Haku tuntui olevan lähes kaikkien koirien kompastuskivi ja siihen kaatuikin monen koiran tulos. Olisin halunnut päästä vielä kokeilemaan vesilinjaa, mutta kokeemme päättyi jo harmittavasti ennen sitä. (Ilmeisesti vaikeahko koe: 15 koiraa, 3xALO3, 1x ALO1 ja 11x ALO0)

Kokeen jälkeen tietysti harmitti melkoisesti. Nielin kuitenkin pettymyksen ja olin tyytyväinen, että sain Ennan joka kerta vaikealle hakualueelle ja teki siellä töitä, vaikkei se ihan riittänytkään. Ei kuitenkaan riittävästi kulkenut siellä vesialueen puolella, vaikka rämpimistä kuuluikin. Ei oltu koskaan edes treenattu hakua tällaisessa maastossa! Nyt vaan maastoja etsimään ja treenaamaan! Meillä tosin tapahtuu varmaankin ohjaajan vaihdos, sillä seläntakaa tulee sellaisia neuvoja, että saa kepo itse astua ohjaksiin. ;) Kokeen jälkeenkin kuulin sellaisia vinkkejä, että kepo starttaa ensi kesänä sitten Ennan kanssa! Hyvin niillä näyttäisi sujuvan, olen kouluttanut molemmat hyvin. ;) Todennäköisesti kepolla ei olisi viikkoa mahakaan kipeä ennen koetta ja muita mukavia jännitysoireita. :D

Tulipahan ainakin korkattua nomekokeet ja tietää mitä treenata! Kyllä me ens kerralla näytetään.

Labradorikerhon tokoleirillä

Viikonloppu vierähti Ennan kanssa Labradorikerhon järkkäämällä tokoleirillä Leena Välimäen opissa Inkoossa. Kuvia ja muistiinpanoja tuli paljon, näillä eväillä on taas hyvä jatkaa tokoiluja! :)


Jade (Eagle Owl’s Phaidra), Oskari (Sidewild Odd Indeed), Konna (Lintukarin Konna) ja Enna


Keltaisten värisuoraa.

Me Ennan kanssa keskityttiin seuraamiseen, tunnariin sekä ohjattuun noutoon. Tehtiin myös erittäin hyviä häiriötreenejä ryhmässä mm. kaukoja, joissa Lentsu vielä kyykistyi jokaisen koiran lähelle ja rapsutteli maata tms. Enna oli aika taitava ja vilkaisi vain pari kertaa häiriöLentsua, suoritti annetut asennot silti hyvin. Bra! Olin varma, että siinä vaiheessa kun joku ihminen kyykistyy viereen, se sinkoaa pusuttelemaan.

Otettiin myös ryhmässä myös paikallaoloa niin, että vuorollaan jokainen ohjaaja kutsui omaa koiraansa ja muiden piti pysyä paikoillaan. Epa oli tosi pätevä ja pysyi jokaisella kerralla, vaikka lähes koko muu rivi lähti jonkun käskystä! :) Sen paikallaolo on kyllä varma! Paljon meillä on vielä tosin muilla alueilla treenattavaakin, mutta näin kesää kohden treeni-into vaan kasvaa, kun pääsee viimein sulalle ja kuivalle kentälle treenaamaan, jes!

Mun keräämä joukkue voitti leikkimielisen (tai niinhän ne jotkut väittää ;)) tokojoukkueviestin ylivoimaisesti! Joukkueen jäsenten piti suorittaa luoksetulo, seuraaminen, nouto ja ruutun meno mahdollisimman nopeasti viestin omaisesti. Joukkueeseen kuului Konna, Ennan puolisisko Taika, Enna sekä eräs ruskea labradorinarttu. Hyvä me!


Enna ja puolisisko Taika 6kk

Tokotreenien lomassa ehti myös vähän nomeilemaankin hyvässä seurassa ihanissa maastoissa! Ei olla ehditty treenaamaan tätä lajia hetkeen, mutta Enna teki oikein kivasti kaksoismarkkeerausta, jonka välissä otettiin melko pitkä linja. Tehtiin pari linjaa myös toiseen paikkaan, vanhan markkeerauspaikan yli. Ensimmäisen Enna haki hyvin, mutta ei tuntunut uskovan, että samassa paikassa voisi olla vielä lisääkin. Jouduin pari kertaa käymään viemässä uuden damin samaan paikkaa. Lopuksi tehtiin ihan lyhyt linja, jotta saatiin hyvä onnistuminen. Pitää ehdottomasti kesän tullen treenata taas useammin!

Ehdittiin leirin aikana treenata myös vähän kontakteja tokokentän laidalla löytyneillä agiesteillä, mahtia! ;) Melko monipuolinen tokoleiri siis! Alustan häivytys puomilla on edennyt jo hyvään pisteeseen, A:lla sitä ei tarttetakaan ollenkaan. :) Keinu sujuu myös hyvin!

Tuli melko nomepainotteiset kuvat tokoleiriltä. :D Ennasta ei tokokentältä juuri kuvia ole, mutta muista koirista senkin edestä. :) Kiitokset seuralle, ensi vuonna ehdottomasti uusiksi! Kaikki kuvat täällä.


Konna merkillä.

Blogi hiljenee hetkeksi, sillä lähden huomenna pariksi viikoksi lomailemaan Kyprokselle, Adio!

NOU1

Syyskuun puolessa välissä käväistiin Ennan kanssa Kouvolassa taipumuskokeissa. Meidän koe kuitenkin keskeytyi vesityön (vedestä haettiin 2 lokkia, Enna tosin epäröi hieman ensimmäistä veteen loikkaamista suomaisesta rannasta) jälkeen hakuruutuun, jossa Enna kieltäytyi koeriistana käytetyistä fasaaneista. Yleensä taippareissa käytetään hakuruuturiistana varista, jolla olimme aikaisemmin treenanneetkiin. Enna ei ollut koskaan nähnyt fasaania, eikä tuomarin avustuksesta huolimatta sitä ottanut suuhun. Olin tosin jo varautunut, että koe kaatuisi viimeistään jälkeen, sillä Enna ei jostain syystä suostunut parissa viimeisissä treeneissä ottamaan kania suuhun!

Reilu viikko ennen koetta Ennalle näytettiin pitkästä aikaa kania. Se otti sen suuhun, kun se annettiin sille kädestä. Kun pupu heitettiin, Enna ei enää halunnut sitä ottaa. Treenasimme sen jälkeen muutaman päivän vain kanin kanssa, mutta en saanut Ennaa millään keinolla kantamaan pupua. Se otti sen pari kertaa hetkeksi suuhun, mutta pudotti heti. Edes pupua kantava Luna ei saanut Ennaa ottamaan pupua, sitä lähinnä ahdisti, kun pupua yritettiin väkisin sille tarjota. Lumpperlandia oli tästä ihanasta riistannoutamismahdollisuudesta äärettömän onnellinen ja haki pupua innoissaan kerta toisensa jälkeen! Pupu oli tässä vaiheessa majaillut jo pari päivää eteisessämme, joten se ei enää tuoksunut edes kovin ihastuttavalta…

Taippareiden jälkeen Enna kuitenkin yllätti! Kahdelle pennulle näytettiin pupua, kun otin Ennan autosta ulos. Olimme jo miettineet pakkopitämistreenejä pupun kanssa Ennan varalle. Kun kävelin pupua kantaneen Ullan ohi, Enna yhtäkkiä nappasi pupun Ullan kädestä! Ennen kuin kukaan ehti edes tajuta, Enna kantoi pupua innoissaan häntä heiluen! Seuraavalla treenikerralla Enna hakikin pupun jo hienosti itse jäljen päästä, vaikka pupu muistuttikin enemmän jo muumiota kuin kania lemuten melko ällöttävästi. Ennan mielestä pupu oli ihan parasta ja aivan ihana!

Perjantai-iltana 1.10. suuntasimme porukalla autot kohti Pomarkkua, taippareita ja nomekokeita. Mukaan lähti Ennan ja minun lisäksi Fanny, Jade ja Lunan sisko Madde (joka tosin ei osallistunut mammavatsallaan kokeeseen), Ulla ja Lunan siskontyttö Lotta, Hanna ja Lunan siskontyttö & Ennan puolisisko Aida, Marko ja Lunan sisko Nelli sekä kannustusjoukkomme. Lauantai aamuna starttasimme kaikki kokeissa. Enna suoritti tällä kertaa vesityön täysin ilman epäröintiä veteen loikkaamisessa ja haki molemmat lokit nopeasti. Hakuruudusta se haki 4 varista erittäin nopeasti ja täysin ilman minkäänlaista turhaan juoksentelua! Treeneissä se on usein ensin hetken aikaa vain juoksennellut täysiä ja palannut välillä tyhjänä takaisin ja sitten taas välillä varista tuoden. Nyt se siis suoritti erittäin mallikkaan hakuruudun! Tuomarikin kiitteli ajan säästämisestä. ;)

Jälki vedetään aina kaikkien koirakoiden suoritettua vesityön ja hakuruudun. Jännittämistä riittii siis vielä ensimmäisen suorituksen jälkeen! Sydän pamppaillen laitoin koiran jäljelle ja odotin. Sekunnit tuntuivat ikuisuuksilta! Seisoin metsässä lähetyspaikalla tuomareiden ja yleisön seistessä tiellä. Yhtäkkiä minua viittoiltiin tielle ja näin Ennan kipittävän tietä pitkin kani suussaan! Ennalle siis viikonlopun saldona NOU1! Tuomari vielä sanoi Ennasta “Kova kone.” kun käytiin myöhemmin iltapäivällä hakemassa kunniakirja ja arvostelu. :) Hieno plikka, teki kyllä niin hienon ja nopsan taipparisuorituksen! Ei epäröintiä missään ja linnut sekä kani tulivat nopeasti käteen saakka! Ainoastaan rannassa se pudotti toisen lokeista vedestä tullessaan. Muutkin meidän nuorisosta läpäisivät hienosti taipparit ja Lotta tempaisi itselleen AVO2 tuloksen, mahtavaa!

Illalla hieman juhlittiin, juotiin ja syötiin ja sunnuntai aamuna sitten oltiinkin kaikki pirteinä (…) kokeissa töissä. Mutkien kautta päädyin alokasluokan kokeeseen töihin ja sain nähdä monen monta erilaista suoritusta ja kuulla hyviä vinkkejä. Nyt vaan treenaamaan uudella innolla ensi vuotta ja alokasluokkaa varten! :) Sunnuntaina nähtiin myös hieman kahta Ennan siskoa, jotka olivat käyneet hakemassa ALO2 tulokset.

Jade, Enna ja Aida: pätevät taipparikoiramme!

Eilen illalla yhdeksän maissa kotiuduttiin koko viikonlopun reissusta ja voin sanoa, että väsyttää! Ensi vuonna toivottavasti uusiksi Pomarkkuun! :)

Tässä vielä arvostelumme:

1. Sosiaalinen käyttäytyminen: Ystävällinen noutaja

2. Uimahalu: Syöksyy veteen ja ui mielellään.

3. Hakuinto: Tehokasta hakua.

4. Noutohalu: Nopeat ylösotot.

5. Nouto-ote: Pehmeät otteet.

6. Palauttaminen: Nopeasti ohjaajalle (oma kommentti: Ennahan juoksee aina yhtä kovaa riistalle/damille kuin takaisinkin. :))

7. Reagointi laukaukseen: Rauhallinen ja tarkkaavainen.

8. Itseluottamus ja aloitekyky: Jäljestää itsenäisesti ja nopeasti kanille. (oma kommentti: jälkiä ei olla Ennalle kovin montaa vedetty, mutta niissä ei ole mitään ongelmaa ollut. Jäljestää tarkasti ja nopeasti.)

9. Yhteistyö: Hyvässä yhteistyössä.

10. Yleisvaikutelma: Rivakka nuorehko narttu, joka vaivatta selvittää tehtävät osoittaen erinomaisia taipumuksia.

Treenejä ja Pirkan Dameja

Käytiin reilu viikko sitten sunnuntaina kimppanometreenailemassa. Tehtiin myös ekaa kertaa Ennalle markkeeraus damitreinerin kanssa. Aluksi Enna malttoi olla tosi nätisti muutamien pamauksien ajan, mutta alkoi sen jälkeen tosi levottomaksi ja piippaili… Se ei sitten saanut hakea enää yhtäkään markkeerausta, ainoastaan pari linjaa, kun oli hiljaa. Keskittyminen kuitenkin tuntui olevan jossain aivan muualla, joten treenit ei ihan onnistuneet täysin… Se on myös kuumettuaan saanut pari kertaa korvansa lukkoon! Mun pieni tottelevainen neiti, perin kummallista! Olen jounut sen kerran hakemaan ihan pois, kun oli ettimässä väärästä paikkaa damia, eikä tullut pois… Onneksi kuitenkin on nyt yleensä sentään totellut tosi hyvin! Saatiin kuitenkin treenien loppuun pari hyvää markkeerausta, kun tehtiin ilman pamauksia. Oli ihan hiljaa, haki ja palautti vauhdilla.

Ollaan myös vähän agi- ja tokotreenailtu. Kepit verkoilla alkavat sujua jo melko hyvin! Hieman pitää vielä ohjata verkkojen alkuun (yrittää joskus väärältä puolelta sisään), mutta sen jälkeen tosi nopeaa ja nättiä itsenäistä pujottelua! Voin itse mennä edellä tai jättäytyä jälkeen. Tokon suhteen meillä on jo hieman jotain kisasuunnitelmia!

Viime viikolla Enna pääsi jälleen kyläilemään saksanpaimenkoira Roopen luokse. Lunakin pääsi tapaamaan Roopea päiväksi, mutta se ei kuulemma ollut niin innostunut uudesta ystävästä kuin Enna. Lähinnä komensi Roopen vaan pois, jos tuli liian lähelle.

Sunnuntai aamuna lähdimme Ennan kanssa aikaisin kohti Pirkan Dameja. Herätys oli klo.5.15 (hui!) ja kellojen siirtämisen vuoksi, kello oli “vanhaa aikaa” vasta 4.15! Huh, hullua tämä koiraharrastus. Oltiin ennen kahdeksaa jo koepaikalla ja jäätiin jännityksellä odottamaan päivän tehtäviä. Sidewild kennelin joukkuetta edustivat S. Odd Indeed “Oskari”, S. Odd Old Nick “Oona” sekä S. Northern Frost “Carl-Philip”. Me Ennan kanssa osallistuttiin yksilökisaan. Joukkueitten ja yksilökisojen tehtäväpaikat olivat eri paikoissa, joten me ei valitettavasti nähty Sidewild joukkueen suorituksia!

Enna oli kaiken odottamisen jälkeen melko levoton… Ensimmäisenä tehtävänä oli sokkolinja, jossa oli 2 damia. Ensin ammuttiin starttipyssyllä laukaus ja sen jälkeen siirryttiin itse lähetyspaikalle. Ekalla lähetyksellä Ennalla ei selvästikään ollut hajuakaan tehtävästä, vaan se pomppasi aivan väärään suuntaan. Me ei olla ehkä kertaakaan tehty varsinaisesti sokkolinjaa! Olen jättänyt yleensä Ennan istumaan ja vienyt damin itse. Tai ollaan jätetty linjadami muistiin, siksi aikaa, kun suoritetaan ensin joku muu tehtävä. Tokalla lähetyksellä lähti kuitenkin suoraan eteenpäin, oli jo juoksemassa täysiä ohi, kun löi jarrut pohjaan ja käytti nenäänsä, jes! Dami oli polulta hieman sivussa ja melko kuopassa. Se ei siis todellakaan näkynyt sieltä. Tokalle linjalla olevalle damille lähti ensin suoraa, pomppasi sitten sivuun, mutta palasi hetken päästä takaisin polulle ja löysi damin, enemmän haulla ja “vahingossa” polkua edetessä.

Markkeeraustehtävässä Enna oli irti ja malttoi hienosti pysyä paikoillaan. Markkeeraukset tehtiin myös metsässä, eli paikka ei ollut mikään ihan selkeä ja aukea. Enna lähti ensiksi jälkimmäiseksi heitetylle damille. Pysähtyi kuitenkin yhtäkkiä tuijottamaan markkeerauksien heittäjää, joka oli pukeutunut talviseen metsästysasuun (valkoinen, jossa koivun runkoja). Se tuijotti hyyyyvin kauan tätä kummallista ihmispuuta, mietin jo, että lähteekö se kohta ollenkaan enää damille. Hetken päästä se kuitenkin lähti, mutta jäi taas pieneksi hetkeksi tuijottamaan tuota outoa ilmestystä. Onneksi kuitenkin jatkoi jälleen matkaansa ja pienen etsimisen jälkeen löysi damin ja palautti hyvin. Kaksoismarkkeerauksia ollaan tehty vain ihan pari kertaa, joten hieman mietitytti, miten Enna enää (varsinkaan pitkän tuijottelutauon jälkeen) muistaisi toista damia. Se kuitenkin lähti hyvin oikeaan suuntaan ja löysi damin, tosin joutui etsimään sitä hieman enemmän.

Aikarajoitettu haku sujui ehkä parhaiten. Enna haki ensimmäisenä aivan hakuruudun laitimmaisen damin vauhdikkaasti juosten. Seuraavaksi se malttoi käyttää hyvin nenäänsä ja löysi hakuruudun etureunalla, kuusen alla piilossa olevan damin. Loppua kohden nenän käyttö vaan parani. Enna ehti 3min aikana tuona 3 damia ja neljännen se toi ajan jo loputtua.

Hieman sähellystä ja aivan turhaa levottomuutta oli meidän suorituksemme… Parhaaseen ei siis ihan kyetty. Tosin tällä treenimäärällä ihan kohtuullinen suoritus. Nyt vaan lisää treeniä, pikkuhiljaa vaikeuttaen. Nyt ollaan tehty aika helppoja treenejä. Otetaan mukaan  myös niitä (helppoja) sokkolinjoja sekä treenataan paljon enemmän myös kaksoismarkkeerauksia! Sekä malttitreeniä. Tosin kahdestaan treenatessa maltin kanssa ei ole minkäänlaisia ongelmia! Muita ihmisiä + koiria on selkeästi Ennalle yhtä kuin jotain superkivaa, jolloin se myös on selkeästi levottomampi + tietysti se oma jännittäminenkin hieman vaikuttaa koiraankin. Pikkuhiljaa pitäisi ehkä treenata hieman kimpassakin jonkun kanssa, hieman enemmän kuin vain erittäin harvoin.

Lopullinen sijoituksemme oli 13./23. Kärkijoukko oli lähes kokonaan vanhempia koiria kuin Enna (monet syntyneet vuosina 2006, 2007, 2008). Vuonna 2009 syntyneistä koirista taidettiin olla kolmansia (meitä ennen sijoittuneella koirakolla samat pisteet itseasiassa kuin meillä). Joten ehkä ihan ok suoritus meiltäkin. Sidewild-joukkue sijoittu sijalle 6./12., hienoa, onneksi olkoon joukkueelle! :)

Loppuun vielä meidän arvostelu ja pisteet:

Ohjaustehtävä: 12/20

Uusinta yrityksellä lähempi dami helposti ja nopeasti ylös. Jäljempi löytyy siksaklenkin jälkeen. Hyvät palautukset.

Paikallistamistehtävä: 12/20

Muistaa jäljempänä heitetyn ja noutaa sen, mutta epäröi matkalla heittäjän taakse. Ensin heitetysti hatarampi muistikuva, mutta löytää haun jälkeen.

Haku: 13/20

Vauhdikkaasti hakeva koira, vainun käyttö paranee loppua kohden. Löytää 3/5. Hyvät luovutukset.

Eteen, oikea, vasen, seis

Poikettiin aamulenkillä pellolle ja tehtiin pienet nometreenit. Mulla oli muutama tennispallo mukana, joten tehtiin vähän suuntia, pysäytyksiä ja pari linjaa häiriöllä.

Enna on tosi nopeasti hoksannut suunnat. Itse otin etäisyyttä vikalla kerralla 30-40m , sitä ennen olin hieman lähempänä. Lähetin Ennan välillä oikealle ja välillä vasemmalle, ensin pillipysäytys, sitten suunnan näyttö kädellä + sanallinen käsky. Molemmille puolilla oli aina pallo. Hienosti sujui! :)

Pysäytyksiä treenattiin vaan parisen kertaa. Enna kääntyy välittömästi pillin kuultuaan ja pallo lentää heti palkaksi. Tätä en viitsi tehdä liikaa, sillä uskon, että Enna rupeaisi helposti kysymään “apua” liian herkästi. Se kun muutenkin kysyy aika paljon. Yritetään siis vahvistaa sitä itsenäistäkin työskentelyä, eikä tehdä liikaa pysäytyksiä. :) Seuraavaksi pitää vaan alkaa hieman kasvattamaan kestoa pysäytyspillityksen ja pallon heiton välissä. Niin, että Enna joutuisi hetken odottamaan paikoillaan.

Linjaa tehtiin häiriön kanssa. Ennan palauttaessa heitin toisen pallon. Ensimmäisellä kerralla Enna meinasi hieman lähteä sen lentäneen pallon perään, mutta uuden pillityksen jälkeen palautti nätisti. :) Parilla kerralla Enna ei edes kiinnittänyt huomiota häiriöheittoon, pari kertaa tarvitsi uuden luoksetulopillityksen varmistukseksi.

Jokaisen treenin aika treenattiin myös hieman odottamista ja malttia. Enna ei pääsekään heti hakemaan, vaan joutuu odottamaan ja joskus käyn hakemassakin itse ja Enna joutuu odottamaan paikoillaan. Joskus myös heittelen dameja/palloja Ennan eteen/taakse/sivulle ja Enna odottaa istuen. Nämä eivät kuitenkaan yleensä tuota Ennalle mitään ongelmaa. :)

Temppuja ja treeniä

Lihaksia löytyy!

Ollaan treenattu Ennan kanssa erilaisia temppuja sekä tehty vähän nome- ja tokotreeniäkin!

Silvia Trkman oli hetki sitten Suomessa ja meidänkin seurasta oli porukkaa ainakin kuunteluoppilaina. Temppukurssilla olleet kertoivat hieman kurssilla olleista tempuista ja innostuinpa itsekin treenailemaan Ennan kanssa.

Ensimmäisenä treenattiin naksuttimen kanssa temppua, jossa haluan Ennan laittavan kaikki jalat laatikon/kupin sisään. Ensin käytössä oli suuri sängynaluslaatikko. Aika nopeasti Enna tajusi, että haluan sen menevän kokonaan laatikon sisään, vaikka aluksi Enna vain tarjosi kivaa peruuttamisliikettä tai istui edessäni. Melko nopsasti se ymmärsi, että pitää itse kokeilla, mitä siltä haluan. Ensin palkka tuli laatikon katsomisesta, sitten lähemmäksi menosta, yhden jalan sisään laittamisesta jne. Ollaan parina päivänä treenattu tätä ja ollaan pisteessä, jossa Enna laittaa kaikki jalat 35x25cm kokoiseen laatikkoon. Pienensin siitä laatikon kokoon 25x20cm. Aika lähellä on jo, että Enna saa kaikki jalkansa tuohon laatikkoon! Ihan vielä se ei ole onnistunut saamaan kaikkia jalkoja sinne yhtäaikaa, mutta kyllä se yrittää. :) Vaatii jo hieman tasapainoa! Tavoitteena olisi saada Enna seisomaan omaan ruokakuppiinsa.

Toinen temppu oli jalkojen laittaminen laatikon/kupin päälle ja pyöriminen sen ympäri takapäätään käyttäen. Tätäkin ollaan parina päivänä treenattu ja Enna osaa jo hyvin laittaa tassut väärinpäin olevan ruokakupin päälle ja hieman liikuttaa takajalkojakin, silloin kun olen itse kauempana! Se tosin osaa pyöriä hirmu hyvin jo kokonaisen kierroksen, jos itse seison kupin edessä sitä vastapäätä ja pyörin itsekin kuppia ympäri. Osaa silloin tosi näppärästi liikuttaa takapäätään. Hieno Enna! Jospa se kohta osaisi pyöriä myös silloin, kun seison itse paikoillani.

Nomessa ollaan treenattu mm. suuntia. Olen jättänyt Ennan istumaan ja laittanut sen jommalle kummalle puolelle tennispallon/damin, kävellyt itse kauemmaksi ja antanut käsi- ja suullisen merkin joko oikealle tai vasemmalle (riippuen kummalla puolella pallo on). Hienosti se on hoksannut jutun jo kahden pallon kanssa! Eli sen molemmilla puolilla on tennispallot/damit, annan ensin pillillä pysähtymiskäskyn (vaikka se jo valmiiksi istuukin) ja sen jälkeen annan selkeän käsi- ja suullisen merkin siitä, kumman puolen pallo/dami sen tulisi hakea. Sujuu tosi hienosti! Matka ei tosin vielä ole kovin pitkä, mutta pikkuhiljaa pidennetään. :)

Tehtiin lisäksi myös pienet linja- ja hakutreenit, jotka sujuivat erittäin vauhdikkaasti.

Ollaan treenattu myös pysähtymiskäskyä pillillä. Enna on juoksennellut itsekseen kauempana, olen antanut pillillä pysähtymiskäskyn ja heittänyt heti pallon, kun Enna kääntyy katsomaan. Hyvin toimii. :) Tästä on hyvä jatkaa treenejä.

Ollaan tehty pientä tokotreeniä sisällä: perusasentoa, seuraamista, käännöksiä, liikkeestä maahanmeno ja liikkeestä seisomista. Seisominen onnistuu vähän vaihtelevasti: välillä se sujuu hyvin ja välillä vähän huonommin. Joudun vielä palkitsemaan Ennan samalla kun annan seisomiskäskyn. Se kyllä pysähtyy, mutta saattaa joskus hieman liikkua, kun tulen takaisin päin, se niin odottaa sitä palkkaa. No, treeniä vaan. Käännökset alkavat sujua jo ihan kivasti, erityisesti täyskäännös sujui eilen hienosti. Liikkeestä maahanmeno on yksi Ennan lemppareista, siitä se tykkää kovasti. :)

lisäys: Nyt menee jo kaikki neljä tassua tuohon 25x20cm laatikkoon! :) Aika paljon se vielä vaatii tassujen asettelua ja yrittämistä, mutta on jo useamman kerran saanut ne kaikki neljäkin tassua laatikkoon. Kolme tassua menee vähän useammin.

Treenausta hyytävässä pakkasessa!

Sidewild Magic Mimbo, Sidewild Fire Alarm (Luna), Sidewild Northern Frost

Lauantai iltapäivällä lähdettiin koirien kanssa Ullalle (Sidewild labradorsPirkan Dameja varten lähettettävän joukkueen karsintoihin. Lauantai-ilta meni muuta puuhatessa, mutta sunnuntaina kerrospukeuduttiin ja lähdettiin pakkaseen treenaamaan! Mukana oli Enna, Sidewild Northern Frost (Carl-Philip), Sidewild Odd Indeed (Oskari), Sidewild Odd Old Nick (Oona) sekä Sidewild Odd Rock Angel (Aida). Luvassa oli koemainen treeni, jossa tehtiin kaksoismarkkeeraus, linja sekä aikarajotteinen haku ja ne pisteytettiin. Enna oli taas melkoisen innoissaan ja osa energiasta ja keskittymisestä menikin vähän siihen häsläämiseen…

Kerran Enna yritti karata, kun en pitänyt hihnassa, palasi tosin heti karjaisun jälkeen takaisin. Sen jälkeen se sitten olikin hihnassa. Palautukset olivat kuitenkin melko hyviä, ei juossut niin kovaa lähelle, että olisi joutunut tekemään ylimääräisen jarrutuslenkin mun takana! Kerran taisi tiputtaa damin. Suoritti myöskin kaksoismarkkeerauksen, vaikka lähtikin ensin viimeiseksi heitetyn damin luokse ja kaarsi sieltä hakemaan sitä ensiksi heitettyä. Haki kuitenkin sen ekana heitetynkin, vähän ehkä haparoiden kyllä. Linjalla oli kaksi dami, toinen lähempänä ja toinen kauempana. Enna tuijotti ensin vain kauempana olevaa damikasaa ja odotin niin kauan lähettämistä, että se katsoi osoittamaani suuntaan. Lähtikin sitten ihan oikeaan suuntaan ja suoritti linjat ihan hyvin. Haussa se tuntui jopa välillä unohtavan, mitä täällä oltiinkaan tekemässä. Ei lähtenyt irtoamaan aina kovinkaan kauas, tosin kun lähti, niin löysi damin ja toi kovaa luokse. Ehkä Enna on sen verran käsissä, ettei osaa vielä niin hyvin itsenäistä työskentelyä, jossa pitäisi irrota kauas ja etsiä ihan itse. Välillä se katselikin mua ja tuli luokse.

Treenien päätteeksi Sidewild-joukkueeseen valittiin Oona, Oskari sekä tiukan kisan jälkeen Carl-Philip, ehdolla kun olivat Carl-Philip ja Enna. Enna lähtee kuitenkin yksilökisaan ja mahdollisesti jopa Dark Water’s D-pentujen omaan joukkueeseen.

Varsinaisten treenien jälkeen käytiin vielä Ennan kanssa tekemässä vähän lisää ja ne sujuivat jo oikein hyvin! Ei ollut enää sellaista häsläämistä, pahimmat energiat oli jo purettu. Enna oli myöskin koko ajan ilman hihnaa, tuntui toimivan paremmin niin, ehkä sekin vaikutti, kun oli ensin hihnassa! Seurasi vapaana tosi hyvin, aluksi tosin ekassa siirtymisessä yritti lähteä edistämään liikaa, mutta sen jälkeen seurasi hyvin pitkässäkin siirtymässä. Kerran vai kaksi se taisi yrittää karata, mutta taaskin palasi yhtä nopeasti karjaisun jälkeen takaisin. Linjat sujuivat oikein hienosti ja palautukset olivat jälleen tosi nättejä!! Malttiharjoitukset sujuivat myös tosi hyvin, vähän tosin oli välillä pientä nykimistä lähtöaikeissa. Suurimman osan kuitenkin istui tosi nätisti. Otettiin aika pitkäkin odotusaika markkeerausheiton putoamisen jälkeen ja hienosti jaksoi odottaa sekä markkeerasikin tosi hyvin. Selvästi teki töitä paljon paremmin eikä häseltänyt niin, hieno Enna!

Nyt vaan treenataan paljon malttia, Enna on kuitenkin niin hyvin käsissä, että ei sitten kuitenkaan karkaa ja tulee kutsusta luokse, vaikka damin etsiminen olisikin vielä kesken tms. (Toisin kuin Luna, se ei varmana tule pois ennen kuin dami on löytynyt. ;)) Ennen varsinaisa treenejä olisi varmasti hyvä tehdä ensin Ennan kanssa vähän jotain ja antaa sen purkaa pahimpaa intoaan, sen jälkeen kun keskittyy selvästi paremmin. Aletaan nyt pitämään Ennaa kokonaan vapaana ilman hihnaa, tuntuu toimivan paremmin niin ja itsekään ei tartte keskittyä siihen hihnan kanssa sähläämiseen. Ennan kanssa ollaankin tehty paljon sitä, että Enna istuu vapaana vieressä ja heittelen Lunalle damia. Kestää todella hienosti ja rauhassa. :) Ja Lunalla on superkivaa, kun saa vaan noutaa eikä tartte odotella! ;)

Pakkanen oli aika melkoinen, vielä kun siihen lisäsi lauantain hyytävän viiman! Kunnolliset kengät on kyllä hankittava ihan heti tällä viikolla! On aika ikävää, kun ei tunne enää omia varpaitaan ja niiden kipristäminen sattuu… Välillä sitten istuinkin sisällä ja katsoin treenejä osittain sieltä. No, kunhan saan ne kunnon kengät niin eiköhän siellä 20 asteen pakkasessa sitten kestä ihan hyvin! ;) Vaatteita kuitenkin oli päällä aika hyvin, lähinnä ne varpaat jäätyivät!

Kiitos kaikille treeneistä!

Sidewild Jäger Meister ja Sidewild Northern Frost



Sidewild Magic Mimbo ja Sidewild Northern Frost

Sidewild Magic Mimbo, Sidewild Northern Frost ja Dark Water’s Dreaming Hawk (Enna)

Sidewild Jäger Meister

Sidewild Jäger Meister ja Sidewild Fire Alarm (Luna)

Sidewild Every Breath

Sidewild Jäger Meister



Blogia ylläpitää Lunan ja Ennan omistaja, reilu parikymppinen graafikko pk-seudulta.

Vanha blogimme löytyy osoitteesta:
www.labradori.vuodatus.net

Kuvagalleria:
www.labradorit1g.fi

Ota yhteyttä:
tiina.jurvakainen ( at ) gmail.com

 

toukokuu 2012
Ma Ti Ke To Pe La Su
« Jou    
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031  

Tapahtumakalenteri

16.-17.4 Labradorikerhon tokoleiri, Inkoo (Enna)

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.